ADHD:n oireet

Tarkkaavuuden ongelmat näkyvät lapsella usein jatkuvina vaikeuksina keskittyä leikkeihin ja koulutehtäviin. Nuoruuteen tai aikuisuuteen asti jatkuessaan ne vaikeuttavat keskittymistä opiskelu- ja työtehtäviin. Tarkkaamattomuus ilmenee vaikeutena kuunnella toisen puhetta tai seurata ohjeita, toistuvina virheinä etenkin yksitoikkoisemmissa tehtävissä sekä toistuvina vaikeuksina tehtävien ja toimien järjestämisessä. Henkilö, joka on muuten tarkkaamaton, saattaa kyetä keskittymään johonkin itselle hyvin mieluisaan ja kiinnostavaan toimintaan, kuten piirtämiseen tai tietokonepelien pelaamiseen.

Tarkkaamattomuus voi tulla esille pitkäkestoista keskittymistä vaativien tehtävien välttelynä, tehtävien kesken jäämisenä, päivittäisten asioiden jatkuvana unohteluna, aikataulujen toistuvana pettämisenä, yksityiskohtien huomiotta jättämisenä ja pienistäkin ulkopuolisista ärsykkeistä häiriintymisenä. Se voi ilmetä myös virheiden välttämiseksi tehtynä liiallisena tarkisteluna, joka hidastaa tehtävien suorittamista. Tarkkaamattoman henkilön on usein vaikea keskittyä keskusteluun ryhmässä, mutta kahden kesken etenkin tärkeäksi koettu keskustelu voi kuitenkin sujua tavanomaisesti.

Yliaktiivisuus ilmenee usein käsien ja jalkojen hermostuneena liikutteluna, kiemurteluna paikallaan istuessa tai toistuvina poistumisina tilanteista, joissa edellytetään paikallaan oloa. Lapsilla se näkyy ylettömänä juoksenteluna, hyppimisenä ja kiipeilynä. Liikkumisen pakko voi ilmetä myös jatkuvana levottomuuden tunteena, paikallaan pysymisen tuskallisuutena tai toistuvina vaikeuksina leikkiä tai harrastaa rauhallisesti. Yliaktiivisuus voi tulla esiin ylenmääräisenä puhumisena ja jatkuvana "menossa olemisena".

Impulsiivisuus puolestaan ilmenee toistuvina vaikeuksina odottaa vuoroaan, toisten keskeyttämisenä, toistuvana tuppautumisena muiden seuraan ja vastaamisena kysymyksiin, ennen kuin ne on kunnolla edes esitetty.

Oireyhtymään liittyy joskus vaikeus sietää pettymyksiä, korostunut ärtyneisyys ja mielialojen voimakas vaihtelu. On melko yleistä, että samanaikaisesti ADHD:n kanssa esiintyy lievää viivettä puheen, liikkumisen ja sosiaalisten taitojen kehittymisessä.

ADHD:lle ominaiset oireet ja niiden seuraukset voivat johtaa huonommuuden kokemukseen ja heikentyneeseen itsetuntoon. ADHD-oireisen henkilön voi olla vaikeaa luoda kestäviä ystävyys- tai seurustelusuhteita. Hän ei välttämättä kykene suoriutumaan koulusta kyvykkyyttään vastaavalla tasolla, hänen opintonsa saattavat keskeytyä tai hänen on vaikeaa pysyä samassa työpaikassa pidempään, ja työura voi olla rikkonainen.

Myönteisenä piirteenä oireyhtymään liittyy osalla kyky keskittyä joihinkin itseä kiinnostaviin tehtäviin erityisen hyvin, vaikka muutoin keskittymiskyky olisi huono. Lisäksi osa kokee, että oireyhtymään usein liittyvä ympäristön ärsykkeiden herkkä havainnointi ja ajatusten vaihtelu lisäävät luovuutta. Impulsiivinen ihminen saatetaan kokea reippaana toimeen tarttujana, ja joskus asioiden suoraan sanominen voi olla hyväksi.

ADHD:n oireiden vaikeusaste ja niiden aiheuttama haitta vaihtelee, mutta suurella osalla haitta on merkittävä. Iän myötä osalla oireet lievenevät, osalla pysyvät samoina ja osalla jotkin oireet voivat hankaloitua.

ADHD:n syyt

ADHD on taustaltaan monisyinen häiriö, ja se on osittain perinnöllinen. Yksittäistä geeniä, joka aiheuttaisi aina ADHD:n, ei ole tunnistettu, mutta useiden geenien on osoitettu lisäävän ADHD:n esiintymisen todennäköisyyttä. Henkilön, jolla on ADHD, lähisukulaisilla on keskimääräistä useammin tämä oireyhtymä.

Sikiönkehityksen tai lapsuuden aikaisten tapahtumien yhteyttä ADHD:n esiintymiseen ei ole voitu osoittaa. Varhaislapsuuden vuorovaikutustyylin ei ole osoitettu aiheuttavan ADHD:tä, mutta vuorovaikutus läheisten kanssa lapsuudessa voi vaikuttaa ADHD:n oireiden voimakkuuteen ja elämänlaatuun.

ADHD:n toteaminen

ADHD-diagnoosi edellyttää, että sille tyypillisiä oireita on useita ja että ne häiritsevät elämää usealla eri osa-alueella pysyväisluonteisesti. Ihmisellä voi olla joitakin selviä ja haitallisia ADHD-oireita, jotka kokonaisuutena eivät kuitenkaan täytä ADHD-diagnoosin ehtoja.

ADHD:n tutkiminen perustuu yhtäältä olemassa olevan tiedon keruuseen, kuten koulutodistuksiin, neuvola- ja kouluterveydenhuollon merkintöihin sekä muuhun aiemmin kertyneeseen tietoon, ja toisaalta henkilön itsensä ja usein myös jonkun hänet tuntevan tai lapsuudessa tunteneen henkilön haastatteluun. Tarvittaessa tukena käytetään muitakin menetelmiä, kuten psykologin tai neuropsykologin tutkimusta.

ADHD:tä ei voi ainakaan vielä diagnosoida laboratoriokokeella tai aivojen kuvantamistutkimuksella.

Tutkimuksissa on olennaista erottaa muut seikat, jotka voivat aiheuttaa ADHD:tä muistuttavia oireita. Taustalla voivat olla erilaiset oppimishäiriöt, sairaudet, masennustilat, luokan ilmapiiri, koulukiusatuksi tuleminen tai perheen sisäiset ongelmat ja kriisit.

Monilla ADHD todetaan vasta aikuisena, vaikka oireita on ollut jo lapsena. Jatkuvien opiskelu- ja työvaikeuksien, päihteiden ongelmakäytön, käytösongelmien tai monien muiden psykiatristen häiriöiden taustalla voi olla diagnosoimaton ja hoitamaton ADHD. Viive oikean diagnoosin saamiseen on kylläkin lyhentynyt, sillä ADHD:tä osataan nykyisin useammin epäillä.

Jos epäilee lapsensa tai itsensä kärsivän tarkkaavuuden ja aktiivisuuden häiriöstä, kannattaa hakeutua perusterveydenhuollon lääkärin vastaanotolle (esim. koulu-, terveyskeskus- tai työterveyshuollon lääkäri) tutkimusten käynnistämiseksi. ADHD-tutkimuksia tekevät lastenpsykiatrit, lastenneurologit ja nuorisopsykiatrit, aikuisten osalta psykiatrit ja neurologit. Monessa kunnassa ADHD-diagnostiikka on keskitetty esimerkiksi keskussairaalan yhteydessä olevalle poliklinikalle.

ADHD:n hoito

Häiriön oireita ja sen aiheuttamia ongelmia voidaan auttaa monin erilaisin keinoin. Oireiden hoito on tärkeää. koska oireyhtymään liittyy kohonnut mieliala-, käytös- ja päihdehäiriöiden riski. ADHD:n oireiden lievittyminen parantaa usein elämänlaatua ja on osa mahdollisten muiden häiriöiden hyvää hoitoa.

ADHD:n diagnoosin asettamisen jälkeen henkilön on mahdollista saada toimivia apukeinoja arkeen ja henkilölle on mahdollista laatia yksilöllinen hoitosuunnitelma. Apuna on käytetty tiedon jakamista, yksilöllistä ohjausta, ryhmämuotoisia kursseja, vertaistukea, opetuksen tai työn yksilöllisiä helpottavia järjestelyjä sekä lääkehoitoa. Tuen tarve ja sen sopiva muoto vaihtelevat yksilöstä toiseen ja myös saman yksilön eri elämänvaiheissa.

Lapset, nuoret ja heidän vanhempansa, sisaruksensa ja opettajansa voivat hyötyä suuresti hankalien tilanteiden hallintaan tähtäävistä toimintamalleista. Aikuiset, joilla on ADHD, voivat hyötyä jo pelkästään siitä, että oireiden syy ymmärretään oikein ja että ne voidaan huomioida työtehtävien järjestelyssä ja suunnittelussa.

Sekä ADHD-diagnoosin saaneen henkilön itsensä että hänen elämässään tiiviisti mukana olevien ihmisten on tärkeää tietää oireiden heijastavan hermoston erilaista toimintatapaa. ADHD-oireet eivät johdu lapsen tai nuoren laiskuudesta tai ilkeydestä eivätkä myöskään tämän vanhemmista. On myös tärkeä tietää, että oireisiin on saatavilla apua.

ADHD:stä on viisasta kertoa esimerkiksi lapsen päiväkodin hoitajille ja koulun opettajille, jotta nämä voisivat huomioida oireyhtymän ohjatessaan lasta. Lievempioireisessa ADHD:ssä hyödynnetään ensisijaisesti opetuksen muokkaamista yksilöllisesti sekä keskittymistä auttavia menetelmiä. Pieni ryhmäkoko ja henkilökohtainen tuki ovat lapsen kehityksen kannalta usein edullisia. Lapsen paheksuminen ja rankaisu ovat huonoja keinoja oireiden hallinnan opettelun kannalta, kun taas pienet palkinnot onnistumisista ja sopivien tavoitteiden saavuttamisesta ovat hyviä keinoja.

Säännönmukaiset rutiinit perheen arjessa ovat hyväksi lapselle, jolla on ADHD. Odottamattomat tapahtumat ja hälinä vaikeuttavat keskittymistä ja lisäävät lapsen levottomuutta ja impulsiivisuutta. Vanhempien kyky säilyttää rauhallisuutensa ja johdonmukaisuutensa antaa lapselle hyvän käytösmallin. Tätä päämäärää ei kuitenkaan ole kovin helppoa saavuttaa, ja vanhemmat kohtaavat monia haasteita. Lasten kannalta ei ole hyväksi, jos vanhemmat syyllistävät toisiaan lapsen kasvatukseen liittyvissä riidoissa. Vanhempien tulisi järjestää riittävästi omaa aikaa myös itselleen. Heidän on usein hyödyllistä osallistua vertaisryhmään ja hankkia tietoa ja käytännön vinkkejä myös ammattilaisilta.